Finnish Lake Fishers ry

Hallituksen esittely

PJ Anssi Vainikka

PJ Gotlannissa

Hallituksen puheenjohtaja, Anssi Vainikka on melko harmaantunut nelikymppinen joensuulainen vapakalastaja, jonka päivätyöhön kuuluu kalatutkimus ja uusien kala- ja vesialan asiantuntijoiden kouluttaminen. Anssi on harrastanut uistinkalastusta ja pilkintää vuodesta 1990, ja perhokalastusta syksystä 2012. Nykyisin Anssin mielilajeihin kuuluvat etenkin ahvenen pilkintä, kuhan heittojigaus sekä meritaimenen, ahvenen ja hauen perhokalastus. Anssin voi tavata niin kelluntarenkailemasta joltain syrjäiseltä metsälammelta kuin koskelta kahlaamasta. Anssi on SVK:n Kala- ja ympäristötoimikunnan puheenjohtajana ja toiminut aiemmin mm. Pohjois-Pohjanmaan vapaa-ajankalastajapiirin varapuheenjohtajana ja kilpailujaoston vetäjänä, Kala ja Kulaus ry:n sekä Pohjatärppi ja Hörppy ry:n puheenjohtajana ja Oulun Erä- ja Kennelkerhon kalastusjaoston vetäjänä.

Anssin visio on koota FLF:ään kovanluokan aktiivi- ja kilpakalastajien sekä kala-asiantuntijoiden joukko, joka pystyy tarttumaan haasteeseen kuin haasteeseen oli kyseessä sitten kalastuskilpailuissa pärjääminen, kalastusmatkailun kehittäminen tai kalavesien hoito. FLF:n ultimaattinen tavoite on luoda Suomen oloihin esimerkkejä hyvin hoidetuista järvikalastuskohteista, ja sitä kautta tarjota jäsenilleen erinomaisia kalastuskokemuksia. FLF:n vuokralampien kalastussäännöt hyödyntävätkin ensimmäisten joukossa ylämittoja sekä kalastajakohtaisia vuosikiintiöitä.

VPJ Heikki Laitala

Heicci koskella

Heikki on oululainen kala-alan ammattilainen ja koulutustaustaltaan biologi, joka on ollut kehittämässä erityisesti Metsähallituksen virkistyskalastuskohteita ennen uraa vesialan konsulttina. Heikki kuuluu myös alkuperäisiin FLF:n ideoija- ja perustajajäseniin. Heikki vastaa FLF:n tarjoamista kalamerkintäpalveluista.











Sihteeri Timo Haapasalo

Vapakalastukseen vinksahtanut, perhojen sidontaan parantumattomasti hurahtanut ja pohjoisen luontoon syvästi rakastunut – siinä on seuran joensuulainen sihteeri pähkinänkuoressa. Kalastaminen on kuulunut harrastuksiini metsästyksen ohella pienestä lähtien. Käsissäni pysyvät niin pilkkivavat kuin jigivavat, sekä jossain määrin myös uisteluvälineet. Kaikkein rakkain laji on kuitenkin perhokalastus idän ja pohjoisen kirkkaissa vesissä. Etenkin pintaperhokalastus on vienyt miehen mennessään, eikä kalastuksen kohteella ole juuri väliä – nouskoon itse sidottuun pinturiin sitten siika, lohi, harjus tai taimen. Kalastamisen ohella sidon perhoja ympäri vuoden, joten perhoaiheinen harrastaminen on läsnä lähes vuoden jokaisena päivänä. Uusimpana luontoon liittyvänä aluevaltauksena ovat virtavesien kunnostustyöt, joita pyrin suunnittelemaan ja toteuttamaan lähialueen kohteissa. Teen ympäristöpolitiikan väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistossa. Työssäni tutkin alkuperäisten, vaeltavien lohikalakantojen merkitystä niin virkistyskalastukselle, luontomatkailuelinkeinojen kehittämiselle kuin ihmisen luontosuhteelle. Tutkimusaiheeni käsittelevät kalastukseen ja kalakantojen hyödyntämiseen sekä arvottamiseen liittyviä kysymyksiä. Näin ollen FLF:n toiminnassa mukana oleminen on tuntunut erinomaiselta ajatukselta seuran syntyhetkestä lähtien. Kun vastuullinen kalastaminen on erottamaton osa omaa harrastamista ja omia ammatillisia intressejä, vastaavassa seuratoiminnassa mukana oleminen on tuntunut yksinomaan luontevalta jatkumolta. Tavoitteeni on olla osaltani luomassa Suomeen nykyistä kestävämpiä ja taloudellisesti kannattavia kalastuskohteita, joissa toiminta on mitoitettu kalakannan kantokyvyn mukaan - ei päinvastoin.

Taloudenhoitaja Eero Leppälä

Helsinkiläinen Eero kalastaa monipuolisesti vieheillä ja perholla, ja on päässyt mm. yli 10 kg perhohauen saaneiden arvostettuun joukkoon. Businessmaailmassa työskentelevällä Eerolla on kaupallinen tutkinto, ja hänen käsissään FLF:n talous pysyy varmasti hallussa. Eerolla on aiempaa järjestötaustaa mm. Itä-Suomen yliopiston kalaseura PTH:sta.












Hallituksen jäsen, varainhankinta- ja seuratuotevastaava sekä kotisivuvastaava (WordPress), Niko Hallama

Hallama

Niko on kuopiolaistunut pitkän linjan aktiivivapakalastaja ja toinen Theft City Anglersin kaksikosta. Jos jossakin järvessä on iso kuha, Niko kaivaa sen esille. Nikolla on meriittejä myös heittokalastuskilpailuissa pärjäämisessä. Ota Nikon ja Markon videokanava seurantaan äläkä unohda Halla Jig Heads -jigipäitä.












Hallituksen jäsen, kilpailu- ja tapahtumavastaava, Marko Helenius

Marko on Theft City Anglersin kaksikosta toinen, Varkauden lahja pystyjigaavalle maailmalle. Marko tekee maailman parhaat vertikaalijigit Epic Soft Baits -merkillä eikä pidä alle 80 cm kuhia minään. Nähdään FLF:n tapahtumissa!














Hallituksen jäsen, kunnostus- ja virtavesivastaava Jukka Syrjänen

Jukka on tutkinut taimenta Suomessa melko varmasti eniten ja tietää tarkalleen, missä taimen kutee tai mitä sen poikaset vaativat. Jos haluat Suomen parasta asiantuntemusta koskien kunnostussuunnitteluun, pesälaskentaan tai kalastusjärjestelyjen suunnitteluun, ota yhteyttä. Jukka on myös innokas perhokalastaja ja viehtynyt erityisesti Ruotsin vesiin.










Varajäsen Matti Janhunen

Kampelanonkija

Matti Janhunen tietää kalojen genetiikasta ja jalostamisesta kaiken tarpeellisen. Lisäksi hän on kunnostautunut lajikalastuksen saralla saamalla vapavälinein yli 50 lajia Suomesta. Matin mielipuuhiin kuuluvat myös kelluntarengaskalastus, pilkintä sekä toutaimen ja hauen pyynti.











Varajäsen Teppo Puolakka

Kuhan saa kalaa

Vannoutunut ahvenen ja kuhan jigikalastaja jo vuosikymmenten kokemuksella, aloitteleva meritaimenen heittokalastaja ja entinen verkkokalastaja Suomen lounaisrannikolta Turusta. Myös pilkkiminen onnistuu.













Varajäsen, välinevastaava Mikko Myyry

Mikko

Mikko on joensuulainen pitkänlinjan eränkävijä ja perhokalastaja, joka tuntee myös Lieksan lammet kuin omat taskunsa. Jos haluat vuokrata seuran kelluntarengasta, ota yhteyttä Mikkoon ja sovi renkaan hausta ja palautuksesta.









Yhteystiedot


Järvikalastusseura FLF - Finnish Lake Fishers ry

Pyhäselänkatu 21 A 1, 80220 Joensuu

PJ Anssi Vainikka 0500-443290

VPJ Heikki Laitala

Sihteeri Timo Haapasalo 040-7714795


Sähköposti: anssi.vainikka@gmail.com

www.flfry.fi