Lohijoen yksinkertaiset ottiperhot – ajatuksia putkiperhojen sidonnasta
Harvoja pyytöjä lienee mystifioitu ja glorifioitu yhtä paljon kuin lohiperhoja. Materiaalivalinnat, materiaalien määrä ja sidontajärjestys vaihtelevat sitojien kesken hyvinkin paljon, vaikka perhoja sidottaisiin samalle joelle, samankaltaisiin olosuhteisiin. Osa sitojista ja kalastajista varjelee perhoreseptejään kuin valtionsalaisuuksia konsanaan ja vastaavasti osa jakaa tietoaan sekä kokemuksiaan muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa hyvinkin mielellään. Lohiperhojen sitominen on parhaimmillaan sosiaalinen kokonaisuus, joka yhdistää eri sukupolvien edustajia samojen mietteiden äärelle.
Olen sitonut lohiperhoja aktiivisesti viimeisen kymmenen vuoden ajan. Sinä aikana osa sidoksistani on mennyt omiin rasioihini, sekä perhoja vailla olleiden tuttavien siiman päähän. Käyttämäni materiaalit ovat varsin yksinkertaisia, ja esimerkiksi viidakkokukon silmähöyheniä, tai muita hyvin eksoottisia materiaaleja en ole juuri ikinä käyttänyt. Tästäkin huolimatta kaloja on napsunut mukavasti siiman jatkeeksi, joten uskoni verrattain yksinkertaisiin, perusmateriaaleista tehtäviin sidoksiin on kasvanut vuosi vuodelta.
Menneenä keväänä bongasin Helsinki Spey Claven sivuilta erinomaisen artikkelin Green Monkey -putkiperhosta. Perhon yksinkertaisuus puhutteli allekirjoittanutta syvästi, joten lähdin sitomaan perhosta omia malleja elokuista Neideniä ajatellen. Perhot toimivat reissussa vallan mainiosti: tapahtumia piisasi käytännössä jokaiselle luvalle. Esittelen alla oman näkemykseni mukaisen sidoksen, jonka värimaailman kantaisänä on Simon Kitcherin Green Monkey. Perhon sidonnassa on myös vaikutteita Mikael Frödinin tyylistä, joskaan mikään tyylipuhdas frödiniläinen tämä ei todellakaan ole.
Ennen sidonnan aloittamista esitän lyhyesti omat prinsiippini putkien kriittisimmän osan, eli siiven sidontaan:
- Kaikki karvat harjataan puhtaaksi, niin tyvestä kuin latvoista ennen koukulle tai putkelle kiinnitystä. Klimpissä sidottu kettu ei tahdo elää kunnolla ja vastaavasti tuppona sidottu karvanippu hämää helposti sitojaa todellisen paksuutensa osalta. Erinomainen työkalu karvanippujen harjaamiseen on Stonfon dubbingharja ja -kampa, jolla saat sekä puhdistettua siivet että harjattua runkodubbingit.
- Putkiperhon alin siipi on paksuin, siipikerrokset keventyvät ja pidentyvät ylöspäin mentäessä. Vaikka materiaalimääriä ei voikaan tarkkaan mitata, on hyvä nyrkkisääntö kolmekerroksiselle siivelle esim. 50 % / 30 % / 20%, jossa prosentit kuvastavat siipikerrosten volyymia koko siivestä.
- Alin siipi kannattaa sitoa sekä leveimmäksi että kantavimmaksi. Mitoituksen osalta pyrin siihen, että alin siipi yltää perhon koukkuun asti. Vastaavasti kaikki siipikerrokset kartioidaan kevyesti, jolla pyritään siiven pisaramaiseen profiiliin.
- Karkean ja kovan karvan – esim. jääkarhun – sitomisessa suosittelen pienen pikaliimatipan käyttämistä. Pelin henki siipinippujen sitomisessa on se, että jokainen siipikerros kiinnitetään (1) kolmella lankakierroksella, (2) lisätään hieman pikaliimaa sidontalankaan ja (3) pyöräytetään pari, kolme tiukkaa kierrosta liimalankaa karvan tyviin.
- Siipiniput pyritään mahdollisuuksien mukaan sitomaan tyvistään päällekkäin. Tällä tavoin siiven sidonta-alueesta ei tule pitkää, koska muutoin perhon mahapuolella on pitkä matka pelkkää sidontalankaa paljasta putkea vasten. Jos epähuomioissa sidot siipikerrokset enemmän peräkkäin kuin päällekkäin, lisää perhon viimeistelyvaiheessa vaikka pisara pikaliimaa lankakerrosten suojaksi
- Upottaminen tapahtuu siiman avulla, sido perho kevyeksi. Tunnustan, että tämä jos mikä on henkimaailman asioita, mutta henkilökohtaisella tasolla uskon kevyempien perhojen parempaan pyytävyyteen. Jos käytän conea, on se mahdollisimman kevyt ja siro. Mikäli perho pitää saada syvälle, käytän uppotippiä, jolloin kevyempi perho liikkuu elävästi halutussa syvyydessä
Tarpeen vaatiessa nämäkin tarvikkeet on karsittavissa puoleen. Hyvän ottiperhon saa sidottua vaikka pelkällä silkkipätkällä ja kahdella karvanipulla.
”Patan apina”
Resepti:
- Ulkoputki: FITS fluorivihreä, medium
- Sisäputki: FITS fluorivihreä, x-small
- Sidontalanka: Benecchi 12/0, valkea
- Iskupiste: Glo Brite -silkki no.4
- Thorax: kirkkaan oliivinvihreä dubbingsekoite
- Siipi: Kirkkaan ja oliivinvihreä jääkarhu, musta kettu
- Kaulushäkilä: Metz, musta kukko
- Conehead: FITS Turbo cone, hopea, small
1. Ulkoputken pää leikataan 45 asteen kulmaan ja sisäputki pujotetaan ulkoputken sisään. Vaihtelemalla ulkoputken väriä voit vaikuttaa suuresti perhon värimaailmaan. Tässä sidoksessa perholle ei sidota varsinaista runkoa ollenkaan, vaan vihreä ulkoputki hoitaa lähes täysin rungon aseman ja on siten keskeisessä osassa varsinaista perhoreseptiä.
2. Putkien välinen liitos vahvistetaan tiukoilla sidontalankakierroksilla. Halutessasi voit laittaa myös hyvin pienen pisaran pikaliimaa tukemaan liitosta. Glo Britestä voidaan sitoa iskupiste ulkoputken takaneljänneksen kohdalle. Iskupisteen ei tarvitse olla leveä; muutama kierros silkkiä riittää. Päättele ja vahvista iskupiste pikaliimalla.
3. Valmistele thoraxin materiaali. Voit käyttää valmista dubbingia, kunhan se on riittävän karkeaa ja pitkäkuituista. Mikäli et löydä sopivaa materiaalia kaupasta tai laatikoistasi, voit myös tehdä materiaalisekoitukseen itse. Suosin materiaalisekoitteissa kiiltävää ja karkeampaa sekä hieman pehmeämpää materiaalia. Karkea ja kiiltävä materiaali – tässä tapauksessa Wing ’n’ Flash antaa sekoitukseen kiiltoa ja eloa, ja pehmeä Polar Dub antaa sekoitteelle sitkoa. Ota haluamasi määrä materiaaleja ja sekoita ne sormissasi.
4. Dubbaa putkien liitoskohta paksusti. Aloita dubbaaminen ulkoputken viisteen kohdalta ja päätä se sisäputken alkuun. Tällä tavoin liitos jää dubbingin alle ja pääset aloittamaan siiven rakentamisen suoraan sisäputken päälle. Liukkaalle putkelle dubbaamisessa kannattaa suosia kevyehköjä materiaalimääriä kerrallaan. Mikäli dubbingia lataa kerralla pienen tussin paksuisen kerroksen langalle, ei lopputulos ole niin kestävä kuin useammasta kevyemmästä kerroksesta tehty.
5. Harjaa dubbing auki mahdollisimman hyvin. Riittävän pitkä ja karkea dubbing muodostaa perhollesi läpikuultavan, hieman häkilöidyn oloisen rungon. Kun runko on harjattu, lukitse runkomateriaali lopullisesti paikalleen muutamalla tiukalla lankakierroksella, jotka tulevat harjatun materiaalin päälle. Parin, kolmen millin levyinen lukitesidos riittää.
6. Alussiipi sidotaan fluorinvihreästä jääkarhusta. Siipi mitoitetaan putkea pidemmäksi ja varsin leveäksi. Edestä katsottuna alussiipi kattaa lähes puolet putken ulkohalkaisijasta. Hyvä alussiipi takaa perholle hyvän hartian, jolloin perhosta ei tule kastuessaan täysin matomainen.
7. Fluorivihreän jääkarhun jälkeen siipeen voidaan sitoa muutamia karvoja tummempaa, oliivinvihreää jääkarhua. Huomaa, että uusi siipikerros on edellistä paljon ohuempi ja vastaavasti aavistuksen pidempi
8. Siiven viimeinen kerros voidaan sitoa esimerkiksi vuohesta, tai kuvan tapauksessa suorahkosta mustasta ketusta. Kokeilemisen arvoinen materiaali on myös Helsinki Spey Claven Wonder Fur, joka on Craft Furia hieman liukkaampaa ja irtonaisempaa. Kun siipi on valmis, on aika luottaa omiin sormiinsa. Kun siipeä puristaa sormien väliin ja kuljettaa kättään perhon päästä siiven kärkeen, perhon siiven pitäisi tuntua ohenevan tasaisesti. Silmämääräinen arvio siiven kartioitumisesta on puolet totuudesta, mutta varsinaista näppituntumaa on hankala korvata muilla mittareilla.
9. Kun siipi on valmis, perho on periaatteessa enää häkilää vailla. Sidonnassa suosin nyrkkisääntönä sitä, että mitä herkemmin materiaali elää, sen ulommas sen sidon. Näin ollen varsinainen kaulushäkilä tulee siiven etupuolelle. Mikäli sidoksesta haluaa enemmän Sunray Shadow -tyyppisen, ei häkilää tai conea tarvita välttämättä ollenkaan. Suuri viisaus piilee kuitenkin siinä, että sovittaa conea putkeen ennen lopullisen liimapisaran laittamista. Jos cone ei tahdo mennä putkeen, voi putken päätä leikata viistoksi.
10. Kun perhon päähän on laitettu liimaa, sidontalanka on katkaistu ja cone on painettu tiukasti paikoilleen, on aika vetää perho pois sidontaneulalta ja sulattaa putken pää. Leikkaa sisäputki parin millin pituiseksi ja sulata putki ylhäältä alas. Mikäli perhoa pitää vaakatasossa putkea sulattaessa, on ohuella sisäputkella vaarana sulaa todella pahasti umpeen. Joka tapauksessa reikä kannattaa avata sulattamisen jälkeen neulalla – tällöin jokivarressa on yksi katastrofin paikka vähempänä.
Lohen ruokaympyrä (lähes) valmiina. Sitten ei muuta kuin paksuhkoa touvia putken läpi ja rankkaa tukistusta odottamaan!
© Teksti ja kuvat: Timo Haapasalo